LÖYDÄ WHISKY
Bourbon vs. skotch
11 tärkeintä kysymystä
VISKIN MAAT
MAISTAMINEN
ALKOHOLIJUOMIEN OPPAAT
Alkuperä:
Rommun tuotanto alkaa sokeriruokoviljelmillä. Sokeriruoko, joka meille tuntuu tavalliselta ja laajalti viljellyltä Karibialla, on kuitenkin peräisin aivan toiselta puolelta maapalloa.
Uusi-Guineasta kotoisin oleva sokeriruoko kasvaa vain lämpimässä ilmastossa. Persialaiset toivat sen Välimerelle 6. vuosisadalla, ja arabit toivat sen Espanjaan ja Kanariansaarille valloituksensa yhteydessä.
Espanjalaiset toivat sokeriruo’on Uuteen maailmaan vuonna 1493, kun Kristoffer Kolumbus (kotoisin Genovasta) teki toisen matkansa, ensin Santo Domingoon ja sitten Kuubaan, Puerto Ricoon ja Jamaikalle.
Vaikka sokeriruokoa viljeltiin Karibialla jo 1400-luvun lopulta lähtien, kesti vielä noin vuosisata, ennen kuin ensimmäiset tislaamot alkoivat virallisesti tuottaa rommia.
Vanhin edelleen toiminnassa oleva tislaamo on Mount Gay, joka sijaitsee Barbadoksella ja on perustettu vuonna 1703.
Syy tähän viivästykseen on yksinkertainen: ensimmäiset uudisasukkaat eivät tulleet saarille sokerin, vaan uuden maailman kullan perässä. El Dorado on tämän symboli, ja loogisesti myös Englannin Guayana, jossa tuotetaan edelleen rommia, kuuluisaa Demerara Rumia.
Kehitys:
Vaikka rommia viljeltiin jo laajalti Välimeren alueella, se saavutti suosion vasta paljon myöhemmin.
Ensimmäisenä järjestelmällisesti tuotantoon tuli tietysti melassista valmistettu rommi, joka on sokeriruokojen valmistuksen sivutuote. Juurikkaiden viljely Euroopassa hidasti tätä tuotantoa ja johti monien tislaamojen sulkemiseen. Mutta rommin ja Barbadosin historia on vieläkin pidempi ja syvällisempi.
Sitä pidetäänkin usein rommin alkuperäisenä syntymäpaikkana.
Portugalin kolonisoidessa saaren, se liitettiin Britannian kruunuun vuonna 1627. Sokeriruokoa alettiin viljellä saarella pian, ja sen käyttö sokerin tuotannossa johti nopeasti rommin tuotantoon, sillä hollantilaisten siirtolaisten tuomat tekniikat saivat pian tämän merirosvojen juoman virtaamaan kurkkujen läpi, samalla kun ihailtiin tislaamoihin kuuluvia tuulimyllyjä.
Lyhyesti sanottuna, tuotannon alku, sanotaanko käsityönä, sijoittuu 1600-luvun ensimmäiselle puoliskolle, jolloin se tunnettiin nimellä Kill Devil.
Maatilalla tuotettu rommi, joka nykyään nauttii alkuperänimityksen suojaa ja on suurten ranskalaisten yritysten menestystuote, syntyi nimellä Tafia.
Se oli orjien juoma, sillä siirtolaiset suosivat selvästi vanhan mantereen alkoholijuomia, joita pidettiin jaloimpina. Itse asiassa ensimmäiset ranskalaiset siirtolaiset, jotka asettuivat Karibialle 1600-luvun alkupuoliskolla, viljelivät kahvia ja puuvillaa. Sokeriruokoa viljeltiin aluksi sokerin vuoksi, joten alkuaikoina rommi valmistettiin sen jäännöksistä. Tafia tai Guildive on alkoholijuoma, mutta sen tuoksu ja maku ovat niin erityiset, että sitä on mahdotonta verrata nykyiseen rommiin.
Père Labatille annetaan mielellään kunnia ensimmäisestä todellisesta tämän perusaineen tislaamisesta noin vuonna 1694, joka tapahtui järjestelmällisesti ja intensiivisesti. Tuolloin käytiin kiivasta taistelua englantilaisten kanssa sekä maista että siitä, mikä tulisi olemaan rommin markkinointi. Englantilaiset menetelmät olivat edistyneempiä tislaamisen alalla, mikä näkyi lopullisessa maussa.
1800-luvun lopulla Martinique oli noin 30 vuoden ajan rommin keskus, ja tuotanto kasvoi niin paljon, että sokerin hinta laski. Mutta vuonna 1902 Montagne Pelée -tulivuoren purkaus muutti tilanteen. Ranskalaisen perinteen mukainen rommi, eli puhdas sokeriruokomehu, alkoi kehittyä. Se joutui kohtaamaan monien tislaamojen katoamisen ja erottui makunsa puolesta brittiläisistä ja espanjalaisista rommeista, jotka olivat kasvismaisia, maanläheisiä tai hedelmäisiä. Se oli suosittu sotilaiden keskuudessa ensimmäisen maailmansodan aikana. Eurooppalaiset tislaamot olivat joko tuhoutuneet tai vihollisen käsissä, eikä alkoholin tuotanto ollut etusijalla. Vuosina 1922–1960 laki ulkomaisten alkoholijuomien tuonnin rajoittamisesta mahdollisti vielä merkittävämmän läsnäolon vanhan mantereen kulutustottumuksissa.
Rommi oli tietysti myös tiiviisti yhteydessä kolmiokauppaan ja siten orjuuteen, joka päättyi noin vuonna 1848. Sitä käytettiin laivoilla ”lääkkeenä” tai vaihtovaluuttana, mutta sitä kulutettiin ennen kaikkea yhteiskunnan alimmassa luokassa, mikä on ristiriidassa sen nykyisen korkealuokkaisen imagon kanssa.